Vanhakaupunki - Helsingin kehto
PDF Tulosta Sähköposti

Tervetuloa Helsingin historiaa esittelevälle sivustolle.

Täällä voit tutustua pääkaupunkimme syntyalueen menneisyyteen ja nykypäivään karttojen, kuvien ja tekstin avulla.

Helsingin kaupungin perusti Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa vuonna 1550 Vantaanjoen suulle Helsingin pitäjään kuuluvan Koskelan kylän maille. Entinen kaupunkialue, nykyinen Vanhankaupungin kaupunginosa, sijaitsee viisi kilometriä pohjoiskoilliseen Helsingin nykyisestä keskustasta.

Kaupunki siirrettiin kuningatar Kristiinan käskystä vähitellen 1640-luvulla nykyisen keskustan alueelle Vironniemelle. Alueella oli kuitenkin merkittävä asema Helsingin pitäjän ja Helsingin kaupungin historiassa ennen ja jälkeen kaupunkiajan.

Sivusto on jaettu osioihin sekä aikakausien että teemojen mukaan. Valikosta voit valita tarkasteltavaksi joko kaupunkiaikaisia, uusia tai arkeologisia kohteita esitteleviä artikkeleja.

Takaisin etusivulle pääset mistä tahansa osiosta klikkaamalla hiirellä sivun yläreunassa olevaa otsikkotekstiä.

Antoisia hetkiä historiallisen Helsingin maisemissa!


Kustaan Perilliset - Kaivausnäytelmä
Heir of Kustaa


Kustaan perilliset - Kaivausnäytelmä on opastuksellinen draamakierros, joka tuo kiehtovalla tavalla eläväksi Helsingin perustamisen aikaiset tapahtumat. Teatteriryhmä kuljettaa katsojia mukanaan Vanhankaupunginkosken kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa maisemissa, aidoilla tapahtumapaikoilla. Luvassa on musiikkia, historiallisia henkilöitä ja kutkuttavaa komediaa.

Esitys on tehty yhteistyössä Kaupunginmuseon kanssa ja perustuu osittain Vanhankaupungin alueella tehdyistä arkeologisista kaivauksista saatuun tietoon.

Kuvia esityksestä löytyy blogista.

Esityspäivät:
Toukokuussa: 20.5, 24.5, 27.5
Kesäkuussa: 1.6, 3.6, 8.6, 10.6, 14.6, 17.6 (klo 18:30). Ilmaisesitykset Kustaanpäivänä 6.6. ja Helsinki-päivänä 12.6.
Elokuussa: 5.8, 12.8, 19.8, 21.8 (klo 13), 22.8.

Esitykset klo 18 (paitsi 17.6 ja 21.8.). Liput 5/10 eur.
Esitys lähtee Ravintola Helsingen edestä (Viikintie 1E) ja kestää hieman yli tunnin. Suositellaan yli 7-vuotiaille. Esityksen aikana kierretään ulkona, siis mukaan vaatetta sään mukaan ja kävelyyn sopivat kengät!

The performances in August are for both English and Finnish speaking audiences.

The Heir of Kustaa (Kustaan perilliset – Kaivausnäytelmä) is a walking-tour performance in the beautiful landscape of Vanhankaupunginkoski. Performance tells the story about the origins of Helsinki in the environment where Helsinki was first based in 1600th century.


Performances:

5th of August 6 p.m.

12th of August 6 p.m. 

19th of August 6 p.m.

21th of August 1 p.m.

22th of August 6 p.m.


The starting point of the venue is the restaurant Ravintola Helsinge (Viikintie 1 E). Tickets 5/10 €.

Book the tickets:
E-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Mobile: +358 400 392 575



Pötyä Pöytään -työpaja
Pötyä pöytään -työpajassa pääsee tutustumaan 1500-luvun ruoka- ja tapakulttuuriin itse touhuamalla. Pääosassa ovat yrtit ja niihin liittyvät uskomukset.

Työpajan päivämäärät: 3.6, 10.6 ja 12.6.
Työpaja alkaa aina klo 16. Ilmainen sisäänpääsy. Lähtö Ravintola Helsingen edestä.

Lippuvaraukset ja lisätietoja:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puh. 0400 392 575

Esityksiin mahtuu vain 30 katsojaa kerralla, ennakkovarauksella varmistat paikkasi!


Kesällä 2009 Vanhankaupunginkoskella kiersi näytelmä Kustaanpolku. Se sai ensi-iltansa 11.5.2009. Tämä äänin ja videoin tehostettu animaatio kertoo tarinan lyhyesti.
Viimeksi päivitetty 02.08.2010 12:50